Ajankohtaista

12.6.2019 8.00
Sähköiseen asiointipalveluun on avattu mahdollisuus varata aika tyypin 2 diabeteksen seurantakäynnille Keuruulle ja tyypin 1 diabeteksen seurantakäynnille koko Seututerveyskeskuksen alueelle. Lisäksi asiointipalvelussa varatun ajan voi siirtää tai perua sähköisesti.
28.5.2019 12.54
Palveluohjaajan vastaanotolle (1,5 h) voi varata ajan elämäntilanteesta ja iästä riippumatta, kun tarvitsee neuvoa, ohjausta tai tukea viranomaisasiointiin, arjesta selviytymiseen tai sosiaalisten ongelmien ratkaisuun.
27.5.2019 9.28
Sähköinen potilasasiakirjojen tilauslomake lähetetään Seututerveyskeskuksessa käytössä olevan sähköisen asiointipalvelun (OmaHyvis) kautta.
24.5.2019 15.48
Joutsan sote-keskuksen työmaajärjestelyt aiheuttavat viikosta 22 alkaen muutoksia kulkureitteihin ja pysäköintipaikkoihin terveysaseman ympärillä. Työmaan asemapiirustus ja lisätietoja uutisen liitteenä.
23.5.2019 8.45
Terveysaseman palvelunumero toimii jälleen ja tilanne on normalisoitumassa.
21.5.2019 8.48
Sähköt saatiin kuitenkin juuri palaamaan ja tilanne saadaan normalisoitua.
20.5.2019 10.01
Joutsan neuvola palvelee 27.5. lähtien väistötiloissa Rutjakassa (Pajatie 1). Samasta maanantaista lähtien diabeteshoitotarvikkeiden jakelu yhtenäistyy kunnan kotihoidon toiminnaksi.