Keski-Suomen seututerveyskeskus palvelee läpi koko kesän

Julkaistu 20.6.2019 klo 8.00

Seututerveyskeskuksen terveysasemat palvelevat läpi koko kesän lukuun ottamatta Lievestuoreen, Luhangan, Multian ja Haapamäen vastaanottopalveluita heinäkuun osalta. Suun terveydenhuollossa järjestetään heinäkuussa päivystyspalvelut vain Joutsan, Keuruun ja Laukaan hammashoitoloissa.

Kesän toimintaa on suunniteltu edellisten kesien kokemusten ja kuntien kanssa tehdyn suunnittelun pohjalta. Seututerveyskeskuksen järjestämistoimikunta hyväksyi kesäajan toimintasuunnitelman kokouksessaan toukokuussa.

Heinäkuussa terveysasemien palvelut painottuvat pääsääntöisesti hoidon tarpeen arviointiin ja kiireasioiden hoitoon, mutta myös kiireettömiä vastaanottoaikoja on tarjolla. Ainakin lääkärin, hoitajan sekä neuvolan palvelut toimivat terveysasemilla läpi kesän. Myös esim. vastasyntyneiden kotikäynnit hoidetaan kuten muulloinkin.

Lähipäivystykset iltaisin ja viikonloppuisin toimivat koko kesän normaalisti Laukaassa ja Keuruulla. Terveyskeskussairaalat ovat auki koko kesän, mutta osastopaikkoja on supistettu jonkin verran sekä Joutsassa että Keuruulla, viime kesän tapaan. Sähköiset palvelut, kuten ajanvarauspyyntö ja ajanvaraus ovat käytössä kuten muulloinkin. Kaikkien terveysasemien palvelunumerot palvelevat normaalisti aina arkisin virka-aikana. Laboratorio ja kuvantamispalvelut toimivat ajanvarauksella.

Ajankohtaisimmat tiedot kesän toiminnasta löytyvät terveysasemien yhteystietosivuilta osoitteesta www.seututk.fi.