Laukaan alueella on tänä syksynä ollut liikkeellä tavanomaista enemmän syyhytartuntoja

Julkaistu 11.10.2019 klo 12.14

Syyhy on syyhypunkin aiheuttama ihotauti, jonka oireena on voimakas kutina iholla. Kutina on voimakkainta illalla ja päivisin iho voi olla jopa täysin oireeton. Noin 4-6 viikon kuluttua tartunnasta iholla nähdään pienipapulaista ihottumaa ja raapimisjälkiä sekä muutaman millimetrin mittaisia käytäviä, jotka aiheutuvat punkin kaivautumisesta ihon alle.

Syyhy tarttuu kosketustartuntana ja tarttumiseen tarvitaan toistuva tai intensiivinen ihokontakti esim. samassa taloudessa asuminen tai yhdyntä. Myös tiiviissä kaveriporukoissa syyhy voi tarttua esim. toistuvien yökyläilyjen aikana.

Syyhy hoidetaan ensisijaisesti ilman reseptiä saatavalla permetriinivoiteella. Jos voide ei riitä hävittämään tartuntaa, syyhy hoidetaan lääkärin määräämillä ivermektiinitableteilla. Syyhyn hoitamisessa huolellisuus ja tartunnan saaneiden yhtä aikainen hoitaminen on erityisen tärkeää.

Ohjeet syyhyn hoitoon löytyvät Keski-Suomen seututerveyskeskuksen verkkosivuilta potilasohjeista (Syyhylle altistuneen hoito) sekä Terveeksi kotikonstein -oppaasta. Lasten tartunnoista tulee tiedottaa päiväkotia tai kouluterveydenhoitajaa, jotta tartuntojen leviäminen saadaan ehkäistyä.

Muita yleisiä ihmisen loistartuntoja ovat päätäit ja kihomadot, jotka leviävät erityisesti päiväkoti- ja alakouluikäisten lasten keskuudessa. Myös päätäiden ja kihomatojen hoitoon löytyvät ohjeet Keski-Suomen seututerveyskeskuksen sivuilta potilasohjeista ja Terveeksi kotikonstein -oppaasta.