Seututerveyskeskuksen johtokunnan jäsenen tervehdys

Hei,
Olen Harri Nissinen, Joutsan kunnanjohtaja ja Seututerveyskeskuksen johtokunnan jäsen jo sieltä alkumetreiltä alkaen.

Muistan hyvin Seututerveyskeskuksen muodostamisen.Ensin haettiin Keski-Suomeen isoa kokonaisuutta, mutta se jakautui Jyteen ja Seututerveyskeskukseen. Seututerveyskeskus palvelee ja tuottaa palveluja kahdeksalle keskisuomalaiselle kunnalle ja uskallan väittää, että olemme tässä kilpailussa pärjänneet hyvin.

Senecan mukaan elämässä on kolme vaihetta ja niin on myös organisaatioilla: Se, mikä on mennyt, se, mikä on nyt ja se, mikä on tulevaisuudessa.

Seututerveyskeskuksen kymmenen ensimmäistä vuotta on osoittanut, että sillä on hyvä henkilökunta, sillä on hyvä johto ja sillä on hyvä maine. Se on luonut muun muassa Jo-Ke-La -mallin, jolla luodaan vähän parempia ja laajempia palveluja kolmelle alueelle, mutta se huolehtii myös kaikkien kahdeksan kunnan perusterveydenhuollon palveluista hyvin.

Se, mitä on nyt, sitä sävyttää kaikkein eniten korona, mutta myöskin kahdeksan erilaisen kunnan erilainen ikärakenne, joka on ikääntymään päin.

Mitä tulevaisuudessa?

Tällä hetkellä suunnitellaan uudenlaista terveyskeskusmallia ja uskallan väittää, että Seututerveyskeskus jo nykyisellään palvelee sen mallin mukaisesti.

Meillä on etälääkäreitä ja meillä on selkeitä työnjakoja hoitajien ja lääkärien välillä.

Joutsassa olemme luoneet hyviä edellytyksiä Seututerveyskeskuksen toiminnalle. Äskettäin valmistui 5 miljoonaa euroa maksanut sote-keskus, jossa toimii myös perhekeskus yhdessä kunnan sosiaalityöntekijöiden kanssa. Meillä on tällä hetkellä peruskorjattavana Sakuko: sairaanhoitoa, kuntoutusta ja kotiin annettavia palveluja. Tällä hetkellä suunnittelemme myös uutta hammashoitolaa.

Seututerveyskeskus on elänyt nämä kaikki kolme vaihetta ja pärjännyt siinä hyvin.

Omasta puolestani ja Joutsan kunnan puolesta toivotan Seututerveyskeskukselle onnea ja menestystä myös tulevaisuudessa. Kymmenen vuotta on hyvä ikä.

Ystävällisin terveisin

Harri Nissinen
Johtokunnan jäsen